Statements on Wood
kiertävä yhteisötaideteos lasten turvallisten kaverisuhteiden edistämiseksi

Mitä lapset toivovat kaverisuhteilta ja minkälaisia tunteita niihin liittyy? Mikä lasten kaveri- ja ihastumissuhteissa on heille itselleen tärkeää, epäreilua, ikävää tai hämmentävää? Miten erilaiset odotukset oikeanlaisena tyttönä ja poikana olemisessa vaikuttavat kaverisuhteisiin?

 

Statements on Wood on yhdessä 5.–6.-luokkalaisten koululaisten kanssa toteutettu yhteisötaideteos kaverisuhteista, sukupuolesta ja vallasta. Se välittää päättäjille, kasvattajille ja toisille lapsille painokkaalla tavalla tietoa siitä, mitä lapset ajattelevat kaverisuhteiden epäreiluuksista ja miten he toivoisivat ihmissuhteidensa muuttuvan turvallisemmiksi. Teos on tuotettu osana taidelähtöisiä tutkimustyöpajoja, joissa lapset ovat käsitelleet vertaissuhteisiin liittyviä teemoja luovin menetelmin.

Yhteisöllinen taideprosessi

Statements on Wood koostuu elementeistä, joiden toteutukseen on vuosien varrella osallistunut yli 200 lasta pohjoissuomalaisista kouluista. Työn pohjana toimii kaksimetrinen ovaalinmuotoinen koivuvanerilevy. Vanerilevyn pintaan piirtyneet viivat ovat syntyneet lasten tutkaillessa tuntemuksiaan tunneviivapiirustuksen avulla. Levyn pinnalla on lasten valmistamia tekstejä, joita he ovat kirjoittaneet nimettömästi lukuisissa taidepajoissamme. Kirjoitukset käsittelevät kaverisuhteisiin ja ihastumiskuvioihin liittyviä kieltoja, toiveita ja muutosvisioita.

Myöhemmin kutsuimme joukon koululaisia mukaan toteuttamaan näistä elementeistä yhteisötaideteoksen. Tuolloin lapset pohtivat ensin toisten lasten kannanottojen pohjalta omia kaverisuhteisiin liittyviä toiveitaan. Työskentelyn aikana lapset kirjoittivat näitä toiveita ja toisten lasten viestejä paperille, repivät ne varovasti suikaleiksi ja liisteröivät vanerilevylle.

 

Tuotoksena syntyneessä Statements on Wood -teoksessa yhdistyvät tutkimus, taide, luovuus ja lasten omat ajatukset. Siinä lasten arkisista kokemuksista kumpuavat voimalliset ajatukset sulautuvat yhteisötaideteokseksi kahdeksankymmenen liisteröidyn kannanotonmuodossa.

Liikkuvaa ja liikuttavaa taidetta

Statements of Wood -teos matkaa julkisissa tiloissa osana vaikuttamistyötä koulussa tapahtuvan sukupuolittuneen ja seksuaalisen häirinnän kitkemiseksi ja turvallisten kaverisuhteiden edistämiseksi. Teoksen ensiesitys oli sille omistetussa näyttelyssä Oulun yliopistolla, Linnanmaan kampuksen keskusaulassa 7.4.-5.5.2022. Näyttelyssä oli esillä teoksen lisäksi mediatuottaja Sami Hännisen puulle painatettuja valokuvia teoksen valmistumisen eri vaiheista.

 

Näyttelyn toteutus

Näyttelyn teokset on tuotettu osana FIRE-tutkimuskollektiivin taidelähtöistä toimintaa yhdessä lasten kanssa.

 

Näyttelyn toteutuksesta ovat vastanneet Eveliina Puutio, Päivi Jokinen, Suvi Pihkala, Satu Suvanto, Helena Louhela, Sami Hänninen ja Tuija Huuki